Ihmisten erilaisuus on elämän suola, ehtymätön kaivo ja ikuinen tutkimusmatka itseen ja muihin. Syy ihmisten erilaisuuteen tulee perimästä, temperamentista, kasvatuksesta, kulttuurista, tavoista, ympäristöstä, olosuhteista – vain joitakin mainitakseni. Vahvimmin erilaisuus on läsnä perheessä ja työyhteisössä, mutta erilaisuuteen toki törmää kaikenlaisissa tilanteissa. Se, miten erilaisuuden tunnistaa ja miten siihen suhtautuu, on ratkaisevaa.
Erilaisuus on ehdottomasti rikkaus, jonka äärelle kannattaisi joskus pysähtyä. Työyhteisössä erilaisuuden tunnistamisen kautta jokainen voi tehdä asioita enemmän omista vahvuuksista ja luontaisista taipumuksista käsin. Erilaisuuden ymmärtäminen tuo myös luottamuksen ja arvostuksen ilmapiirin työyhteisöön. Se luo mahdollisuuksia luovuuteen ja uudistumiseen. Erilaisuuteen liittyy myös raivoa, sillä sekin lienee ihmisyyttä, että aina ei jaksa ymmärtää eikä joustaa. Olennaista minusta on se, että jokainen meistä tunnistaa ihmisten käyttäytymisen taustalla olevia vaikutteita. Sitä kautta on mahdollista ratkoa asioita parhain päin.
Perhe on pahin – vai onko?
Perheessä erilaisuus hersyttää huumorinystyröitä, mutta aiheuttaa myös usein nirskuvaa hampaiden kiristystä. Uskoisin, että tämä tilanne nousee toiseen potenssiin, kun on kyse uusioperheestä. Puoliso ja lapset ovat elämän tärkeimmät ihmiset ja se tekee erilaisuuden sietämisestä välttämätöntä. Perheessä ymmärrystä on löydettävä ja ratkaisuja keksittävä, jotta yhteiselo sujuu soljuvissa vesissä. Tunteita saa näyttää ja huutaakin saa, mutta anteeksi pitää pyytää ja anteeksi antaa. Olen itse kokenut, että perheessä erilaisuus tarkoittaa paljon kompromisseja ja toisten laittamista omien tarpeiden edelle. Jotta sopu ja mukava yhteiselo säilyy, on joustettava.
